No, onhan tässä vielä aikaa 27 työpäivää eläkkeelle jäämiseen, mjuutta laskentaon jo aloitettu. Kamoja heitte roskiin ja viimeisiä aloitetaan kantaa kotiin pian. Viimeistä raporttia väsään, mutta pelkään, että sen vastaaotto ei ole kovin hyvä. Olen jo muutenkin sotkenut viimeaikoina monia asiaota tai olen ollut liian rehellinen niiden suhteen. Toisaalta kenenkään ei ole pakko lukea sitä Tilastokeskuksessa tällaisten asioiden suhteen ollaan vapaehtoisuuden pohjalla ja sitten voi sanoa, ettei ole kuullutkaan.

Matkalle lähden 24.12.2017 ja takaisin tulen 23.1.2018. Matkan aikana käydään systerin kanssa myös  Singaporessa. Näin sitten alkaa mun loma kohti eläkettä, jota odotan kovasti.